Näin ilmastonmuutos muuttaa alkutuotantoa

Oletko joskus ihmetellyt, miten herneenpalot voivat maistua yhtenä päivänä ihanan makeilta, mutta seuraavana päivänä ostetuissa maukkaus on tiessään? Syy tulee tässä: herne kypsyy herkulliseksi suhteellisen viileässä, perinteisessä suomalaisessa kesäsäässä. Optimihetki herneen poimimiselle voikin olla vain muutamia tunteja. Jos siitä myöhästyy, herneessä saattaa olla kyllä kokoa, mutta maku on huono.

Tämä on yksi esimerkki lisääntyvien helteiden vaikutuksesta alkutuotantoon. Helteitä on toki ollut aiemminkin, mutta ilmastonmuutoksen edetessä viljelyepävarmuus kasvaa entisestään. Ilmastonmuutoksella saattaakin olla yllättäviä vaikutuksia itsestäänselvyyksinä pitämiimme kesäherkkuihin: osa lajikkeista jää pois tuotannosta tai niistä tulee vain marginaalilajeja, joita on vain osan kasvukautta rajoitetusti tarjolla.

“Jos lämpötila on koko ajan yli 30 astetta, se on esimerkiksi mansikalle ja herukoille liikaa vaikka miten kasteltaisiin”, sanoo Rannikon Puutarhan yrittäjä Esa Rannikko.

Muuttuvat olosuhteet vaativat viljelijöiltä sopeutumista. Kun lämpötilat nousevat ja säiden ääri-ilmiöiden, kuten ankarien hellejaksojen ja toisaalta rankkasateiden, todennäköisyydet kasvavat, ammattiviljelijät joutuvat miettimään kasvattamaansa lajikirjoa.

“Ilmastonmuutos vaikuttaa kokonaisvaltaisesti maatalouteemme ja alkutuotantoomme. Muutos meillä pohjoisessa ei ole yhtä dramaattinen kuin esimerkiksi Etelä- ja Keski-Euroopassa, mutta sopeutumista vaaditaan jo nyt”, sanoo tutkimusprofessori Pirjo Peltonen-Sainio Luonnonvarakeskus LUKE:sta.

Lämpenevän ilmaston ansiosta voimme viljellä aiemmin eksoottisinakin pitämiämme kasvilajeja ja -lajikkeita. Esa Rannikko on esimerkiksi kokeillut erilaisia meloneja, kurpitsoja, persikoita, luumuja ja kriikunoita.

“Tähän asti eksoottisempia lajeja on viljelty lähinnä harrastusmielessä, mutta nyt niitä kokeillaan jo ammattimaisemmin. Uudet lajit ovat kuitenkin herkkiä olosuhteiden muutoksille. Yhtenä vuonna onnistutaan, toisena tulee takapakkia, eikä sato vastaa toiveita”, Rannikko sanoo.

Monipuolinen kasvilajien kirjo tasaa riskejä

Alkutuotannon sopeuttaminen ilmastonmuutokseen tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että viljelijöiden on mietittävä aiempaa tarkemmin, millä peltolohkoilla kannattaa kasvattaa mitäkin kasvia, jotta riskit tilalla pienenisivät ja satotasot olisivat mahdollisimman hyviä.

“Lajikirjoa on syytä monipuolistaa ja lisätä maiseman mosaiikkimaisuutta eri kasvilajeilla. Kun peltolohkoilla viljellään eri kasveja, ilmastokestävyys paranee ja erilaisten kasvitautien ja -tuholaisten aiheuttamien satotappioiden riski pienenee. Monipuolinen viljely lisää myös luonnon monimuotoisuutta ja parantaa maan kasvukuntoa”, Peltonen-Sainio sanoo.

Jo nyt on havaittu, että lämpenevät ilmavirtaukset tuovat mukanaan uusia kasvintuhoojia.

“Otollisissa olosuhteissa tuholaiset ja kasvitaudit ehtivät kasvattaa useamman sukupolven ja onnistuvat talvehtimaan aiempaa paremmin. Myös kasvinjalostuksessa tulee ennakoida kasvavia riskejä kehittämällä esimerkiksi taudinkestävyyttä. Tämä työ on jatkuvaa kilpajuoksua muutoksen kanssa ja vie aikaa.”

Lämpö pidentää kasvukautta

Samalla kun kasvukausi ilmaston lämpenemisen myötä pitenee, olemme voineet ottaa viljelyyn aiemmin alihyödynnettyjä kasveja yhä laajemmalla alueella. Esimerkiksi pitkän kasvukauden vaativan rapsin viljely on vallannut vähitellen alaa rypsiltä. Rapsi on rypsiä satoisampi ja öljypitoisempi.

“Sama tilanne on pitkän kasvukauden vaativassa härkäpavussa, jota ei aiemmin voitu viljellä kuin eteläisimmässä Suomessa. Lisäksi Suomesta on tullut merkittävä kuminan viejä. Viljoista kevätvehnä ja syysviljat ovat monipuolistaneet viljatilojen valikoimaa. Toisaalta sokerijuurikkaan viljely on vähentynyt merkittävästi”, Peltonen-Sainio sanoo.

Viljelijällä onkin paljon pelissä, kun he miettivät riskejä ja mahdollisuuksia.

“Mietittävänä on niin ilmasto- ja kasvintuhoojariskejä kuin eri kasvilajeilla saatavaa taloudellista tulosta. Yksi vaikeus riskien hallinnassa on ollut Suomen suhteellisen pieni tilakoko. Se ei välttämättä anna taloudellisia mahdollisuuksia monimuotoistamiseen. Tilakoon kasvu on mahdollistanut, että eri kasveille löytyy riittävästi lohkopinta-alaa ja että tuotantoerät ovat riittävän suuria”, Peltonen-Sainio sanoo.

Suomessa on poikkeukselliset vesivarannot

Kuivuus ei ole Suomessa samanlainen uhka alkutuotannolle kuin muualla. Meillä on globaalisti poikkeuksellisen laajat ja laadukkaat vesivarannot. Niiden hyödyntäminen kasteluun maataloudessa vaatii kuitenkin investointeja.

“Viljelijät joutuvat mahdollisista investointituista huolimatta miettimään, kannattaako kastelujärjestelmiin panostaa, sillä on vaikea ennustaa, missä ajassa investoinnin saa kuoletettua. Sään vuosivaihtelut ovat suuria, eikä voi tietää, osuvatko kuivuuskaudet sadon kannalta epäsuotuisasti vai eivät. Lisäksi jos mittava joukko viljelijöitä alkaa käyttää keinokastelua, suurempi satomäärä voi polkea hintoja”, Peltonen-Sainio pohtii.

Päivän pituus ei ilmastonmuutoksen myötä muutu

Yksi keino ilmastonmuutokseen sopeutumisessa on Peltonen-Sainion mukaan myös uudenlaisten viljelytekniikoiden ja -menetelmien kehittäminen ja käyttöönotto. “Esimerkiksi täsmäviljely tarjoaa monia mahdollisuuksia resurssitehokkuuden parantamiseen.”

Rannikon Puutarhan Esa Rannikon mukaan kasvua nopeutetaan tai kautta pidennetään erilaisin teknisin keinoin. “Esimerkiksi mansikan viljelyssä hyödynnetään niin kasvihuoneita, tunneleita, harsoja rakeita ja pakkasta vastaan tai vaikka marjan kasvua jaksottavia erilaisia katteita.”

Ilmastonmuutos aiheuttaakin maatalousyrittäjälle riskien ja todennäköisyyksien punnitsemista. Siinä missä lämpimämpi ja pidempi kasvukausi antaa mahdollisuuksia uusien kasvilajien viljelyyn, erityisesti kevät ja syksy tuovat lisähaastetta.

“Vaikka ilmasto lämpenee, maantieteellinen sijaintimme ja päivän pituus pysyvät ennallaan. Aiempaa lämpimämmät keväät aikaistavat kasvukauden alkua, mutta auringonvalo tulee yhtä matalalta kuin ennenkin. Vaikka päivisin on lämmintä, yöt voivat silti olla kylmiä ja tuhota vaikkapa hedelmäpuiden kukintoja. Vastaavasti pitkän kasvukauden vaativat kasvit saattavat kärsiä kylmistä syksyistä ja vähäisestä valon määrästä”, Rannikko sanoo.

Omavaraisuusaste voi jopa kasvaa

Huoltovarmuuskeskuksen tehtävänä on varmistaa, että elintarvikehuolto toimii kestävästi kaikissa olosuhteissa pellolta pöytään. Alkutuotannon 80 prosentin omavaraisuusasteen varmistamiseksi tehdään monia asioita.

“Panostamme kasvinjalostustyöhön ja pyrimme takaamaan koko toimitusketjun toimivuuden aina alkutuotannosta teollisuuden kautta kauppaan ja kaikkien meidän lautasille asti. Alkutuotantopooli varmistaa maatalouden tuotantoedellytysten jatkuvuutta esimerkiksi koulutuksilla, erilaisilla harjoituksilla sekä skenaariotyön kautta. Tiedon jakaminen eri toimijoiden kesken on hyvin tärkeää”, sanoo elintarvikehuollon johtava varautumisasiantuntija Miika Ilomäki Huoltovarmuuskeskuksesta.

Peltonen-Sainion mukaan alkutuotannon 80 prosentin omavaraisuusasteesta ei tarvinne kantaa huolta, kunhan sopeutamme toimintaamme muuttuviin olosuhteisiin oikea-aikaisesti ja riittävästi. Parhaassa tapauksessa omavaraisuutemme ja vienti voivat jopa kasvaa.

“Esimerkiksi onnistumalla härkäpavun ja muiden palkokasvien sekä rapsin viljelyssä voidaan irtaantua tuontisoijasta. Se olisi tärkeä ilmastoteko. Soijan tuotanto aiheuttaa mittavia ja pysyviä haittoja ympäristölle”, Peltonen-Sainio sanoo.

Teksti: Leena Filpus / Pääkuva ja Esa Rannikon kuva: Rannikon Puutarha, Pirjo Peltonen-Sainion kuva: Erkki Oksanen, Miika Ilomäen kuva: Meeri Utti