Kotimainen kasvinjalostus on tärkeä osa omavaraisuutta

Kasvinjalostustyöntekijä Miia Kulmala Boreal Kasvinjalostus Oy:ssä poistaa ohran tähkästä pinseteillä heteet voidakseen pölyttää kasvin perimältään toisenlaisesta ohrayksilöstä tuodulla siitepölyllä. Tarkkaa kättä ja silmää vaativa työ on kasvinjalostuksen ensimmäinen vaihe. Sen lopputulemana kehittyy ominaisuuksiltaan uudenlainen ohralajike.

Kenties juuri tämän Kulmalan käsissä olevan emokasvin jälkeläisistä joku on ominaisuuksiltaan toivotunlainen. Esimerkiksi satoisampi kuin lajikumppaninsa, suurijyväisempi ja korreltaan niin tukeva, että se pysyy muita lajikkeita paremmin pystyssä railakkaammassakin kesämyräkässä.

Aivan pian tätä ei tosin tiedetä, sillä uuden viljalajikkeen jalostamiseen kuluu moninaisten vaiheiden jälkeen 8–15 vuotta. Voi myös käydä niin, ettei tämän yksilön jälkeläisistä syystä tai toisesta löydy toivottuja ominaisuuksia, eikä sen kehittämistä kannata jatkaa. Mutta ei hätää, Kulmalalla on risteytettävänä kymmeniä geeniperimältään hieman erilaisia emokasveja.

“Data-analytiikan, genomiikan ja koeviljelyiden avulla löytyy varmasti lopulta sellainen yksilö, jonka ominaisuudet ovat juuri toivotunlaiset. Lajikkeiden kehitystyössä voidaan tavoitella hyvin monenlaisia ominaisuuksia, vaikkapa jotain terveysvaikutteista ainetta, kuten betaglukaania”, sanoo jalostusjohtaja Merja Veteläinen Boreal Kasvinjalostus Oy:stä.

Kotimainen kasvinjalostus on tärkeä osa suomalaista huoltovarmuutta. Osaltaan sen ansiosta ruoan omavaraisuusaste Suomessa pysyy jatkossakin korkealla.

Kasvinjalostuksen on huomioitava myös ilmastonmuutos

Boreal Kasvinjalostus Oy on suomalainen viljelijöiden, siemenkaupan ja teollisuuden kumppani, joka jalostaa ohran lisäksi kaurasta, vehnästä, rukiista sekä nurmikasveista, rypsistä, herneestä ja härkäpavusta peltokasvilajikkeita erityisesti Suomen kasvuoloihin. Suomen valtion 65-prosenttisesti omistama kasvinjalostuslaitos on jatkumoa jo vuonna 1904 alkaneesta jalostustoiminnasta. Valtion lisäksi Borealin omistajia ovat alan yritykset ja tuottajajärjestöt 7–14 prosentin osuuksilla.

“Jalostusohjelmissamme ovat tärkeimmät Suomessa viljeltävät lajit. Tavoitteemme onkin mahdollistaa suomalaisen ruoan tuotanto juuri meidän oloihimme jalostetuilla lajikkeilla kestävästi ja kilpailukykyisesti. Viljelyolosuhteemme poikkeavat esimerkiksi Keski-Euroopasta niin paljon, ettei useimpia siellä jalostettuja lajikkeita kannata viljellä meillä. Osa lajikkeistamme toimii myös vastaavissa olosuhteissa Suomen ulkopuolella ja niistä lajikkeista saamme vientituloja”, sanoo Boreal Kasvinjalostus Oy:n toimitusjohtaja Markku Äijälä.

Toisaalta olemme niin pieni markkina, ettei muiden kannata kohdentaa jalostusohjelmiaan meidän oloihimme. Niinpä oma, suomalainen kasvinjalostus on olennaisen tärkeää huoltovarmuutemme kannalta.

“Viljelyolosuhteemme poikkeavat muun Euroopan olosuhteista esimerkiksi kasvukauden osalta. Suomen lyhyt, intensiivinen kasvukausi kestää 23–25 viikkoa, Keski-Euroopassa kasvukautta on yli 31 viikkoa. Eikä tilanne muutu ilmastonkaan lämmetessä, tarvitsemme omia kasvilajikkeita myös jatkossa”, Äijälä jatkaa.

Borealin lajikkeilla viljellään 60 prosenttia Suomen pelloista. Viljoista noin puolet ja rehunurmista kaksi kolmasosaa.

Kasvinjalostustoiminta on osa Suomen huoltovarmuutta

Suomalaisen ruoantuotannon omavaraisuusaste on 80 prosenttia. Se on Huoltovarmuuskeskuksen valmiusasiamies Juha Mantilan mukaan riittävä taso.

“Olemme markkinoiden laidalla ja logistiset ketjut ovat pitkät. Niinpä meillä on hyvä olla suurempi omavaraisuusaste kuin joillain keskeisimmin sijoittuneilla mailla. Ilman riittävää kotimaista raaka-ainepohjaa jalostava teollisuus ei toimi kustannustehokkaasti. Niinpä etenkin alkutuotannon raaka-ainelähteitä, esimerkiksi juuri viljaa, kannattaa olla riittävästi tarjolla lähellä tuotantoa. Tällä on myös kansantaloudellisesti merkitystä, sillä elintarviketuotanto työllistää ja tuottaa vientituloja”, Mantila sanoo.

“Vaikka Suomi normaalina vuotena tuottaa viljoja omaa kulutustaan enemmän, viime vuoden huono satokausi sai aikaan niukkuutta. Kylvösiemenen osalta jouduimme turvautumaan huoltovarmuusvarastoihimme. Toiveena onkin, että tänä vuonna saataisiin jälleen normaali sato, jolloin viljavarastot täyttyisivät ja viljan vienti vetäisi”, Mantila lisää.

Hintapaineessa oman valkuaisomavaraisuuden merkitys kasvaa

Huolta aiheuttaa juuri nyt sota Ukrainassa ja hintojen globaali nousu. Monet kehittyvät maat ovat täysin riippuvaisia tuontiviljasta ja niitä uhkaa nälänhätä, jos viljan ostaminen vaikeutuu. Suomessa ei vastaavaa tilannetta synny muutamankaan katovuoden takia.

“Suomi on kohtuullisen rikas kansantalous. Jos logistiikka vain pelaa, saamme kyllä ostettua maailmanmarkkinoilta ruokamme. Kulutuksemme on vain yksi prosentti EU:n ja 0,1 prosenttia maailman vilja- ja elintarvikemarkkinoista. Toisin on monissa köyhissä kehittyvissä maissa”, Mantila sanoo.

Tuontihintojen nousu korostaa myös kotimaisen valkuaistuotannon ja -omavaraisuuden merkitystä. Esimerkiksi härkäpavun kasvatuksella on myös viljojen viljelylle hyötyä: se tuo hyvää vaihtelua viljelykiertoon sitomalla maahan typpeä. Typpeä voidaan puolestaan hyödyntää kylvämällä maahan seuraavana vuonna jotain toista kasvia. Tämän ansiosta kalliita lannoitteita tarvitaan vähemmän ja tuotantokustannukset laskevat ainakin pitkällä aikavälillä.

“On tosin ymmärrettävää, että epävarmassa tilanteessa viljelijä pelaa varman päälle ja kylvää pelloilleen kasveja, joista uskoo saavansa todennäköisimmin tietyn hinnan ja sadon. Asiat eivät ole yksioikoisia”, Mantila sanoo.

Maataloustuottajat hankalassa tilanteessa

Tämän vuoden viljasatoa jännitetään erityisesti maatiloilla. Kevät oli kasvun kannalta hyvä, vaikka se olikin hieman myöhässä. Ongelmana on tilojen kannattavuus, työvoimapula ja työntekijöiden jaksaminen. Myös maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.) tunnistaa viljelijöiden huolen.

“Kustannusten nousu tekee viljelijöiden tilanteen tukalaksi. Pelkkä tukipolitiikka ei riitä vaan vastuu on koko elintarvikeketjulla ja kuluttajilla”, Kurvinen sanoo.

Kurvisen mukaan kannattava maatalous on elintarviketuotantomme omavaraisuuden kivijalka.

“Uskon, että viimeaikaiset kansainväliset tapahtumat ovat herättäneet siihen meidät kaikki. Korkean kotimaisuusasteen tärkeys konkretisoitui, myös nuorille sukupolville, ensin pandemian, ja nyt keväällä Venäjän sotatoimien sekoittaessa globaalin elintarviketuotantoketjun toiminnan”, Kurvinen sanoo.

Teksti: Leena Filpus / Kuva: Liedon koekentältä Boreal Kasvinjalostus Oy, muut kuvat Meeri Utti.